Hatanpään Arboretum

Hatanpään Arboretum ihastuttavine ruusutarhoineen on tunnettu yhtenä Tampereen näyttävimmistä ja kasvillisuudeltaan monipuolisimmista puistoista. Pyhäjärven läheisyys tuo puistoon viilentäviä tuulenhenkäyksiä järveltä päin ja vanhat, ylväät puut antavat suojaa kuumalta auringonpaisteelta. Näin ollen puisto on erinomainen retkikohde etenkin aurinkoisina kesäpäivinä. Vuonna 2013 tehdyssä kyselyssä Hatanpään Arboretum oli Pyynikin ja keskustan jälkeen kolmanneksi suosituin paikka tamperelaisten keskuudessa.

Puiston sijainti

Hatanpään Arboretum sijaitsee Hatanpään niemellä Pyhäjärven rannalla, noin kolmen kilometrin päässä Tampereen keskustasta etelään päin. Hatanpään Arboretumiin vievät keskustasta Tampereen seudun joukkoliikenteen bussit numero 22, 14 ja 33. Lähin bussipysäkki on Hatanpään sairaala, josta on pieni kävelymatka. Puisto sijaitsee Hatanpään sairaalan takana.

Kävely- tai pyöräilymatka Tampereen keskustorilta Hatanpään Arboretumiin kulkee huikean kaunista rantareittiä pitkin ja on pituudeltaan hieman alle kolme kilometriä. Omalla autolla saapuvien on mahdollisuus jättää auto pysäköintialueelle muutaman tunnin ajaksi pysäköintikiekkoa käyttäen.

Hatanpään kartanon historia

Hatanpään kartano valmistui vuonna 1885, ja kulki kartanon isännältä toiselle kunnes se myytiin vuonna 1912 Tampereen kaupungille. Kartanon alue on koko Suomen mittakaavassa historiallisesti, arkkitehtuurillisesti ja kulttuurisesti merkittävä ympäristö. Siihen kuuluvat kartanorakennuksen lisäksi Idmanin huvila, konttori, navetta, tupa ja pesula, jotka ovat asemakaavassa suojeltuja rakennuksia.

Arboretumin kasvitieteellinen puutarha ja Ruusutarha on rakennettu Hatanpään kartanon maille 1970-luvulla. Hatanpään kartanon päärakennuksessa toimi ennen kaupunginmuseo, mutta nykyään juhlava rakennus on vuokrattavissa erilaisten tapahtumien ja yksityistilaisuuksien järjestämiseen.

Hatanpään kolme hurmaavaa puistoa

Hatanpään tunnelmallinen ja vehreä puistoalue koostuu kolmesta eri puistosta, jotka ovat nimeltään Kartanopuisto, Ruusutarha ja Arboretum. Kummitustarinoiden värittämän kartanon loisteliasta vanhaa päärakennusta ympäröi Hatanpään Kartanopuisto jykevine vanhoine lehtipuineen. Kartanopuistossa on ajaton ja elegantti tunnelma, ja siellä voi hyvinkin kuvitella astuneensa ajassa taaksepäin menneille vuosisadoille. Ihastuttava Hatanpään Ruusutarha puolestaan sijaitsee Kartanopuiston ja Arboretumin välissä.

Hatanpään Arboretumin kasvilajipuisto

Hatanpään Arboretum on viehättävä, avara kasvilajipuisto, jonka virallinen nimi on Hatanpäänpuisto-Arboretum. Hyvin hoidettu Arboretum on kaupunkilaisten keskuudessa suosittu virkistyspaikka ja sään salliessa siellä näkee myös auringonpalvojia. Arboretumissa on näytteillä erilaisia kasveja kuten puita, pensaita, maustekasveja, perennoja ja lähinnä yksivuotisia kukkia.

Arboretumissa on kätevää opetella tuntemaan eri kasvien nimiä, sillä useimmat kasvit on merkitty selkeästi sekä suomenkielisillä että tieteellisillä nimillä. Ulkoilusta ja kasvien tutkimisesta nauttiva vierailija saa helposti vierailulla parikin tuntia kulumaan. Etelään Pyhäjärven rantaa kohden mennessä Arboretum muuttuu Vihilahden puistoksi, joka on myös upea ulkoilualue järven rannalla.

Ihastuttava Ruusutarha

Hatanpään Arboretumin vetonaula on hurmaava Ruusutarha, joka on yleensä näyttävimmillään heinäkuusta syyskuun loppuun saakka ruusujen kukoistaessa. Joinakin vuosina ruusut saattavat kukkia jo juhannukselta alkaen, toisinaan kukkiminen alkaa vasta heinäkuun puolivälissä. Täydessä kukoistuksessaan ruusutarha on huikea nähtävyys väriloistonsa ja viettelevien tuoksujensa puolesta.

Ruusutarha rakennettiin Hatanpään kartanon entisen hedelmätarhan paikalle vuosina 1971-1973. Ruusutarhan istutuksia on laajennettu hiljalleen vuosittain tarhan olemassaolon aikana, ja nykyään siellä on huikeat 200 erilaista ruusulajiketta. Eri ruusulajikkeet on merkitty kyltein tunnistamisen helpottamiseksi. Ruusutarhassa näytteillä olevia ruusulajeja ovat muun muassa köynnösruusut, puistoruusut, pensasruusut, rungolliset ruusut, jaloruusut ja peittoruusut.

Luonnonläheinen päiväretkikohde

Hatanpään Arboretum vetää vierailukohteena vertoja monille ulkomaiden ihmeille. Huolella hoidetut puisto- ja puutarha-alueet, kymmenet erilaiset kukoistavat ruusulajikkeet ja Pyhäjärven läheisyys antavat upeat puitteet unohtumattomalle päiväretkelle luonnosta nauttien. Hatanpään Arboretumin ympäristö on hyvin viehättävä ja sopii erinomaisesti stressin poistoon ja rentoutumiseen. Luonnonrauha, vehreys, raitis ilma ja upeat hyvin hoidetut kasvit luovat taianomaisen ympäristön ja vievät ajatukset pois arjen rutiineista. Puistot ovat myös tunnelmallisia paikkoja valokuvaukseen, ja niissä näkee esimerkiksi paljon hääpareja.

Historiaa ja kummitustarinoita

Vaikka upea luonto on kiistämättä paikan ensimmäinen vetonaula, myös historiasta kiinnostuneille vierailu kartanon mailla on kuin aikamatka menneille vuosisadoille. Kartanoalueen historiasta kiinnostuneille on tarjolla opastettuja kierroksia, jotka valottavat alueen kiehtovaa menneisyyttä. Kartanon historiaan ja sen aiempien asukkaiden kohtalokkaisiin tekemisiin sopii, että legendan mukaan kartanon mailla kummittelee. Kummitustarinoista pitäville paikalliset oppaat voivat kertoa kutkuttavia ja karmivia tarinoita mystisistä tapahtumista kartanon mailla.

Vierailu lasten kanssa

Lapsiperheille kasvitieteelliset puistot kuten Hatanpään Arboretum ovat kiinnostavia retkikohteita. Lapsilla on tilaa juoksennella nurmikolla ja nauttia ulkoilusta luonnossa. Lisäksi Arboretumissa käynti on kaikenikäisille opettavainen kasvi-, puu- ja pensaslajien tunnistamisen suhteen.

Palvelut puistoalueella

Pieni ja tunnelmallinen kahvila Arboretum toimii toukokuusta syyskuuhun Hatanpään sairaalan entisessä saunarakennuksessa. Kahvilan yhteydessä toimii pieni ja sympaattinen lahjatavaramyymälä. Viehättävä kesäkahvila tarjoilee kahvin ja kylmien virvokkeiden lisäksi makeita leivonnaisia, jäätelöä ja pikkusuolaista. Isompaa ateriaa kaipaavien kannattaa kuitenkin ottaa retkelle eväspakkaus mukaan.
Kesäkaudella kahvilassa on näytillä myös muutamien viikkojen välein vaihtuvia pienimuotoisia taidenäyttelyitä. Kahvilan lisäksi Hatanpään Arboretumin alueella on yleisö-wc.

Hatanpään alueen tulevaisuus

Uusi asemakaava on parhaillaan valmisteilla Hatanpään alueesta. Suunnitelmissa on puistoalueen laajentaminen, uusien kerrostalojen rakentaminen ja Hatanpään sairaalan laajennusprojekti. Hatanpään kartanoalue ja Arboretum ovat kuitenkin kulttuuriperinnöllisesti merkittäviä asemakaavassa suojeltuja alueita, joihin ei tulla tekemään muutoksia.