Suomen kolmanneksi suurin kaupunki Tampere on hyvin vehreä ja luonnonläheinen. Kaupungissa on lukuisia hyvin hoidettuja, asukkaiden aktiivisessa käytössä olevia puistoja, viheralueita ja ulkoilureittejä. Kauniit puistot edistävät asukkaiden hyvinvointia, sillä luonnossa liikkuminen, raitis ilma ja ulkoilu tekevät hyvää kaiken ikäisille. Kaupunkipuistot luovat erinomaisia mahdollisuuksia luonnossa liikkumiseen ja rentoutumiseen urbaanissa ympäristössä.
Puistot ovat useimmiten ympärivuotisessa käytössä ja niihin voi helposti piipahtaa karkuun kaupungin hälinää. Kesäisin puistot ovat vilkkaimmillaan. Etenkin aurinkoisina kesäpäivinä puistoihin kokoonnutaan ottamaan aurinkoa, nauttimaan piknik-eväistä ja tapaamaan ystäviä. Kesäisin monissa puistoissa toimii myös kahviloita ja erilaisia aktiviteetteja. Tyypillisiä aktiviteetteja ovat esimerkiksi puistojumppa tai -jooga, konsertit ja erilaisten urheiluharrastajien omat kerhot.
Erilaiset puistotyypit
Erilaisia puistotyyppejä ovat keskustapuistot, korttelipuistot, kaupunginosapuistot, hedelmäpuistot ja aluepuistot. Lisäksi lapsille on tarjolla leikkipuistoja ja koirille koirapuistoja. Kaupungissa on myös erilaisia virkistysreittejä, jotka eivät varsinaisesti ole puistoja, vaan yleisessä virkistyskäytössä olevia viheralueita.
Kaupunginosapuistot
Isolammenpuisto ja Atalan puisto ovat esimerkkejä onnistuneista kaupunginosapuistoista, jotka tarjoavat lähialueiden asukkaille kattavat mahdollisuudet ulkoilu-, virkistys- ja leikkikäyttöön. Kaupunginosapuistot ovat yleensä suurehkoja ja voivat sisältää esimerkiksi urheilu- tai palloilualueita, ulkoilureittejä ja lasten leikkikenttiä.
Keskustapuistot
Keskustapuistot sijaitsevat nimensä mukaisesti keskeisillä paikoilla. Hämeenpuisto, Kirjastopuisto ja Koskipuisto ovat Tampereen esimerkkejä hyvin hoidetuista keskustapuistoista. Keskustapuistoilla on korkea kävijämäärä, joten niiden hoitaminen ja ylläpito edellyttää järjestelmällisyyttä.
Korttelipuistot
Korttelipuistot sijaitsevat lähellä asutusta, ja ne on tarkoitettu lähialueen asukkaiden virkistys-, ajanvietto- ja leikkikäyttöön. Ne voivat olla joko rakennettuja tai sisältää luonnonmukaisia alueita puiston koosta riippuen.
Aluepuistot
Aluepuistolla tarkoitetaan luontoalueita, jotka sisältävät myös virkistyskäyttöön rakennettuja alueita. Aluepuistoon voi olla rakennettu esimerkiksi ulkoilureittejä, liikuntapaikkoja tai pallokenttiä. Tamperelaisia aluepuistoja ovat esimerkiksi upeasta luonnostaan tunnetut Kauppi ja Pyynikki.
Hedelmäpuistot
Tampereen kaupungin hedelmäpuutarhat ovat vehreitä puistoalueita, joiden sato on kaikkien kaupunkilaisten kerättävissä jokamiehenoikeuksien perusteella. Esimerkkejä hedelmäpuutarhoista ovat Härmälän omenapuualue ja Ala-Pispalan Omenatarha-niminen puistoalue. Tampereella on pitkät perinteet siirtolapuutarhaviljelystä lähellä kaupungin keskustaa. Internetissä Tampereen Satokartta-sivusto pitää kirjaa satokasvien sijainnista.
Leikkipuistot
Tampereen leikkipuistoista tunnetuin on tamperelaisen lastenkirjailija Kirsi Kunnaksen kirjoille kunnianosoitukseksi rakennettu Tiitiäisen Satupuisto, joka sijaitsee Näsinpuistossa. Muita lapsille ja lapsenmielisille suunnattuja leikkipuistoja ovat Koskipuistossa sijaitseva Pikku Kakkosen leikkipaikka, Emil Aaltosen puiston leikkipaikka sekä Väinö Linnan puistosta löytyvä leikkipaikka Amurin kaupunginosassa.
Koirapuistot
Karvaisia ystäviämmekään ei ole unohdettu, vaan Tampereella on tällä hetkellä 11 koirapuistoa eri puolilla kaupunkia. Koirapuistoissa koirat saavat temmeltää, juosta ja leikkiä vapaasti aidatun puistoalueen sisällä. Kaikissa koirapuistoissa on jäteastiat ja koirankakkapussiautomaatit. Useimmissa koirapuistoissa löytyy myös erikseen aidatut alueet isoille ja pienille koirille.
Tampereen tunnetuimmat puistot
Tampereen tunnetuimpia puistoja ovat muun muassa Koskipuisto, Näsinpuisto, Hatanpään Arboretum ja Pyynikki. Hyvin hoidettu Koskipuisto sijaitsee aivan kaupungin keskustassa ja tarjoaa suojaisan, vehreän keitaan kaupungin hälinästä pakenemiseen. Näsinpuisto on tunnettu upeasta näköalapaikastaan ja historiallisesta Näsilinnan palatsista. Hatanpään Arboretum on yksi kasvillisuutensa puolesta monipuolisimmista puistoista Tampereella ja se on erityisen kuuluisa hurmaavasta ruusutarhastaan. Pyynikki on upea ulkoilualue Pyynikinharjun virkistysreitteineen ja Pyhäjärven rannalle levittäytyvine uimarantoineen.
Puistot matkailijoiden nähtävyytenä
Suomalaisten keskuudessa luonnon läheisyys kaupungissakin on totuttu ottamaan lähestulkoon itsestäänselvyytenä. Maailmanlaajuisessa mittakaavassa se on kuitenkin harvinaista ja matkailijat arvostavat ja ihmettelevät sitä, kuinka lähellä luonto Suomessa on. Maailman ruuhkaisista, saasteisista ja äänekkäistä kaupungeista tuleville matkailijoille vehreät kaupungit, avarat puistot, raitis ilma, hiljaisuus ja luonnonläheisyys ovat harvinaista eksotiikkaa.
Monet matkailijat eivät kuitenkaan ole tottuneet liikkumaan metsissä, joten ne koetaan jopa hieman pelottaviksi. Sen sijaan hyvin hoidetut puistot ovat helposti lähestyttävä, koko perheelle sopiva vierailukohde. Puistoissa matkailijat pääsevät kokemaan luonnonrauhaa, hengittämään raitista ilmaa, tutustumaan paikallisiin kasvilajeihin ja nauttimaan suomalaisille tyypillisestä ulkoiluharrastuksesta.
Kuinka puistot lisäävät hyvinvointia?
Urbaanissakin ympäristössä puistot tarjoavat rauhallisen keitaan, jossa on mahdollista ulkoilla miellyttävässä ympäristössä, kokea luontoyhteyttä ja nauttia raittiista ilmasta. Kaupunkipuistoihin on helppoa, turvallista ja kätevää mennä ulkoilemaan. Arjen keskellä ei ole välttämättä aikaa tehdä pidempiä luontoretkiä, joten puistot tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden nauttia luonnosta kaupungin keskellä. Ulkoilu, luonnossa oleskelu, raitis ilma ja liikunta vähentävät stressiä ja auttavat rentoutumaan vastapainoksi arjen kiireille. Näin ollen puistojen ylläpito on kaupungilta loistava sijoitus asukkaiden hyvinvoinnin tukemiseen.
Mitä tehdä puistossa?
Tampereen puistoihin tutustuminen houkuttaisi, mutta mitä näillä viheralueilla sitten voisi tehdä? Koirapuistoissa toki leikitään koirien kanssa, leikkipuistossa päätähtenä ja toiminnan tuottajinakin ovat tietysti lapset, mutta entäpä vaikkapa nuori aikuinen tai keski-ikäisten porukka? Tässä tulee muutamia vinkkejä, joilla puistossa saa kulutettua aikaa ja samalla onnistuu raittiista ilmasta ja kauniista luonnosta nauttiminen.
- Seurapelit ja -leikit. Kyllä vaan, aikuisetkin voivat leikkiä! Esimerkiksi mölkky tai petankki ovat hauskoja ajanvietepelejä ja jos tilaa ja porukkaa löytyy tarpeeksi, voi pystyyn laittaa vaikkapa jalkapallo tai fresbee-pelit. Entäpä vanha kunnon polttopallo?
- Jos puistossa viettää aikaa yksikseen, on peliseuraa mahdollista saada virtuaalisesti useiden erilaisten mobiilipelien kautta. Esimerkiksi erilaisia ongelmanratkaisupelejä ja sanaristikoita löytyy mobiiliapplikaatioina tai suoraan selaimessa pelattavaksi runsaasti. Puistossa voi tosin hypätä myös fantasiapelien maailmoihin tai vaikkapa kasinomaailman vilinään. Viimeksi mainittuun löytyy vinkkejä vaikkapa kasinonetti-sivustolta, joka listaa netin parhaat suomenkieliset kasinot. Myös sovelluskaupan top-listaukset kannattaa vilkaista pelejä etsiessä!
- Sarjat, leffat ja kirjat. Nyt kun mobiilista päästiin puhumaan, tulee puistotekemiseksi listata tietysti myös tv-sarjat ja elokuvat, joita voi suomen kattavien ja rajattomien mobiilidatayhteyksien ansiosta nauttia suoratoistopalvelujen kautta missä tahansa, miksi ei siis myös puistossa? Samaan syssyyn voidaan tietysti mainita myös e-kirjat ja äänikirjat, joita pääsee selaamaan useista eri palveluista. Eikä unohdeta podcasteja tai musiikkiakaan.
- Erityisesti kesäkauden ulkopuolella valoisa aika tulee kulutettua niin kutsutuissa pakollisissa hommissa, jos ei töissä tai opinnoissa, niin kotitöiden tai muiden velvoitteiden parissa. Kuntosali tai muu sisällä tapahtuva liikunta vie myös osansa valoisasta ajasta. Mutta entäpä jos jumppatuokion siirtäisikin puistoon? Tai kävisi vaikka lenkin päätteeksi tekemässä pienen kuntopiirin kotia lähimmässä puistossa?
- Erityisesti hienolla ilmalla on mahtavaa nauttia vaikkapa lounas työpaikkaa lähellä olevassa puistossa. Raitis ilma antaa virtaa ja saa ruoan maistumaan entistä paremmalle. Vaikka työpäivän jälkeen ei olisi aikaa annokselle raitista ilmaa, voi sen haukata jo keskellä päivää puistolounaan muodossa! Sama toki pätee vaikkapa treffi-illalliseen tai miksei viikonloppuaamiaiseenkin.
Kuten huomata saattaa, puistoista voi ja kannattaa nauttia monella tavalla. Listattujen vinkkien lisäksi jokainen keksii varmasti useammankin tavan nauttia Tampereen upeasta puistovalikoimasta.
Viheralueiden suunnittelu
Kaupungin vehreiden, kauniiden ja kulutusta kestävien puistojen rakentaminen ja ylläpito vaatii huolellista suunnittelua. Viheralueiden suunnittelu on monialainen kaupunkisuunnittelun prosessi, jossa muutokset ja uudet viheralueet toteutetaan kiireellisyysjärjestyksessä. Puistojen suunnittelu toteutetaan viheralueohjelman pohjalta, ja suunnittelusta päätetään yleiskaavan ja asemakaavan yhteydessä.
Puistojen huoltaminen ja ylläpito
Puistojen rakentamisen ja ylläpidon rahoittaa Tampereen kaupunki, ja vuodessa puistoihin investoidaan noin 50 euroa asukasta kohden. Tampereen puistot ovat kaikkien käytettävissä ympäri vuoden, ja tamperelaiset viettävätkin paljon aikaa ulkoillen kauniissa puistoissa.
Puistojen ylläpidosta, suunnittelusta ja rakentamisesta on vastuussa kaupunkiympäristön palvelualue. Suuren käyttäjämäärän takia puistot vaativat myös jatkuvaa hoitoa, puhtaanapitoa ja kunnostusta. Hoitotehtäviin kuuluvat istutusten ja käytävien kunnosta huolehtiminen. Kunnossapitoon puolestaan kuuluu korjaamista, ylläpitohuoltoa sekä esimerkiksi teiden ja rakenteiden kunnostamista.